BIEN Finland – Suomen perustuloverkosto ry on mukana järjestämässä perustulokokeiluista käytävää poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyvää yleisötilaisuutta.
Perustulon Ystävien Päivä
Aika: ti 14.2.2017 klo 16-18
Paikka: Pikkuparlamentti
Arkadiankatu 3, (sisäänkäynti Mannerheimintien puolelta) Helsinki
Tilaisuuden pääpuhujat:
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula
Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari
Piraattipuolueen vpj Tapani Karvinen
Suomen Ylioppilaskuntien Liiton pj Riina Lumme
Suomen perustuloverkoston pj Simo Ruottinen.
Paneelikeskustelussa aiheina ovat mm. odotukset nyt alkaneen perustulokokeilun valmisteluvaiheessa, toteutuvan kokeilun rajat (kritiikki ja realismi / saavutettavat tulokset) ja erityisesti keskustelijoiden ajatukset KELAnkin esittämistä mahdollisista kokeiluiden laajentamisista 2018.
BIEN Finland – Suomen perustuloverkosto ry on osa kansainvälistä Basic Income Earth Networkia ja puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö, jonka tärkeimpinä tehtävinä juuri nyt on seurata Suomen perustulokokeilua, kansainvälinen yhteydenpito ja tiedotus. Verkostomme on yhdessä Tampereen yliopiston kanssa saanut järjestettäväkseen maailman perustuloverkoston (Basic Income Earth Network, BIEN) kansainvälisen kongressin vuonna 2018.
Tue työtämme ja tule mukaan: lahjoita tai liity Suomen perustuloverkoston jäseneksi!