Pitkäaikaisopiskelijan ja kielitaidottoman puolison tarina

Vaimoni on kotoisin Latinalaisesta Amerikasta, ja muutimme yhdessä Suomeen vajaat kaksi vuotta sitten. Sitä ennen olin asunut noin kahdeksan vuotta Saksassa, jossa suoritin yliopisto-opintojani. Asuimme siellä jonkin aikaa yhdessä, kunnes teimme päätöksen muuttaa Suomeen, sillä koimme vaimolleni huomattavasti hyödyllisemmäksi suomen kuin saksan kielen opiskelun, myös hänen tulevaa työuraansa ajatellen. Omat kulttuuriantropologian opintoni jäivät Saksasta lähtiessä kesken. Kaikki kurssini olin jo suorittanut, mutta lopputyöni oli edelleen kirjoittamatta.

Vaimoni hakeutui pikimmiten suomen kielen kurssille, ja alkoi saada kotoutumistukea. Koimme kuitenkin tarpeelliseksi hankkia myös lisätuloja, joten itse katselin jotain sivutoimista työpaikkaa. Aluksi saimme hetken aikaa myös toimeentulotukea. Olin jo aikaisemmin tehnyt töitä opettajan sijaisena vanhalla yläasteellani sekä lukiossa, joten kun koululta jälleen otettiin yhteyttä, päätin ottaa työtarjouksen vastaan. Into kuitenkin lopahti, kun selvisi, että työstä saatu palkkio pienentää välittömästi saamiamme tukia. Kun tein esimerkiksi kuuden tunnin työpäivän (ei sisällä vielä valmistelutunteja) englannin- ja ruotsin opettajan sijaisena, jäi minulle noista oppitunneista käteen alle 2 € per tunti.

Pian tämän jälkeen muutimme Turkuun vaimoni työn perässä, joten hän ehti olla kielikurssilla yhteensä vain reilun kuukauden. Hän sai onnekkaasti työpaikan omalta alaltaan. Hän vietti tuossa toimistotyössä yli vuoden, mutta ei ollut erityisen tyytyväinen. Palkkaus oli alle alan minimipalkkasuosituksen ja hän koki olonsa ylikuormitetuksi. Ennen kaikkea hän jäi jokseenkin ulkopuoliseksi, sillä hän oli yrityksessä ainoa, joka ei puhunut suomea. Palaverit olivat lähes aina suomeksi, ja valtaosa asiakkaistakin keskusteli työasioista vain suomeksi.

Jotta vaimoni olisi voinut ja voisi tulevaisuudessa tehdä työtään ammatillista osaamistaan vastaavalla tasolla sekä asianmukaisella palkkauksella, teimme yhdessä päätöksen, että hän jättää työpaikkansa ja keskittyy opiskelemaan suomea täysipäiväisesti. Tiesimme tämän ratkaisun asettavan meidät taloudellisesti haastavaan tilanteeseen, mutta uskalsimme tehdä päätöksen, sillä meille oli useaan otteeseen selvitetty, että maahanmuuttaja voi saada kotoutumistukea ensimmäisen kolmen maassa-asumisvuotensa ajan. Emme kokeneet tarpeelliseksi tänä aikana rikastua, vaan ainoastaan selviytyä ja kehittää itseämme. Vaimon vanha työnantajakin lupasi jättää oven raolleen paluuta ajatellen.

Vaimoni ilmoittautui työ- ja elinkeinotoimistoon heti työttömäksi jäätyään ja laitoimme kotoutumistukihakemuksen vireille. Pitkähkön odottelun jälkeen koimme kuitenkin suuren yllätyksen. Hänelle ei voitu enää laatia kotouttamissuunnitelmaa eikä maksaa kotoutumistukea, sillä hänellä oli ollut jo vakituinen työsuhde, ja siksi hänen katsottiin jo sopeutuneen Suomeen, eikä näin ollen tarvitsevan enää kielikoulutusta.

Tässä vaiheessa vaimoni oli jo aloittanut opinnot erittäin laadukkaaksi havaitsemassaan yhteiskunnallisessa kansanopistossa. Kurssi oli tasoltaan hänelle juuri sopiva, opettajat päteviä ja hyviä ja ryhmädynamiikka toimiva. Työvoimaviranomaisten kanssa käymieni pitkien keskustelujen perusteella olimme yhtä mieltä siitä, että aktiivinen kielenopiskelu on juuri parhaiten hänen kotoutumistaan ja työllistymistään edistävä toimenpide, mutta siitä huolimatta häntä ei voitu enää ottaa kotoutumistuen piiriin.

Koska työ- ja elinkeinotoimisto tulkitsi opiskelun täysipäiväiseksi, he katsovat, ettei vaimoni ole työmarkkinoiden käytettävissä, eikä hänellä ole oikeutta työmarkkinatukeen tai työttömyyskorvaukseen. He kehottivat, että tukea saadakseen hänen tulisi keskeyttää kieliopinnot kyseisellä kurssilla. Kysymykseeni siitä, mitä sitten tapahtuisi, sain vastauksen, että hänelle laadittaisiin työllistymisohjelma ja alettaisiin etsiä sopivaa työllistymistä edeltävää palvelua, ts. kielikurssia. Virkailijan mukaan edessä olisi todennäköisesti useiden viikkojen ellei kuukausien odottelujakso.

Kysymys ei ollut siitä, ettei vaimoni opinahjo olisi työ- ja elinkeinotoimiston hyväksymä ja laadukkaaksi katsoma. Päinvastoin, oman arviomme mukaan kenties n. 90 prosenttia kurssilla käyvistä maahanmuuttajista opiskelee kyseisellä kielikurssilla nimenomaan kotoutumistuen turvin.

Itse olin ollut tätä ennen töissä vuokratyöntekijänä suuren yrityksen asiakaspalvelutehtävissä. Tämän kevään tavoite minulla oli saattaa lopputyöni päätökseen. Omat opintotukikuukauteni oli jo käytetty. Huomasin, että melko äskettäin oli tullut voimaan mahdollisuus saada työttömyysetuutta omaehtoiseen opiskeluun. Tämä on suunnattu virallisen määritelmän mukaan juuri kaltaisilleni, kesken jääneitä opintojaan päättäville opiskelijoille. Työvoimatoimistossa minulle kuitenkin kerrottiin, että kyseinen tukimuoto on tarkoitettu ainoastaan suomalaisissa yliopistoissa tai oppilaitoksissa opiskeleville opiskelijoille, ja itse kirjoitan omaa lopputyötäni saksalaiseen yliopistoon. Uusi umpikuja.

Seuraavaksi käännyimme Kelan puoleen, sillä uskoimme vaimoni saavan vähintäänkin opintotukea aikuiskoulutusopintoihinsa. Opintotukipäätöksen saamisessa kesti kuitenkin vielä toiset kaksi kuukautta. Sen kummempia säästöjä meillä ei ollut, joten jo varhaisessa vaiheessa tuli tarpeelliseksi hakea myös sosiaalitoimistosta toimeentulotukea. Toimeentulotukea meille onkin tässä kevätkuukausina jonkin aikaa maksettu, mutta ei koskaan yli kuukaudeksi kerrallaan, eikä kertaakaan ilman erinäisiä lisäselvityksiä. Kierre ja kiire eri toimistojen (työvoimatoimisto, Kela, sosiaalitoimisto) välillä ja eri hakemuksia täyttäessä, kopioita ottaessa, skannatessa ja postittaessa on ollut kova.

Opintotukipäätöksenkin tultua asia oikeastaan vain mutkistui, sillä samalla Kela vaati aiemmin virheellisesti maksamaansa asumistukea takaisinperittäväksi. Tämä puolestaan ei vaikuttanut sosiaalitoimiston näkökantaan, vaan toimeentulotukea meille ei takaisinperintävaatimuksesta huolimatta sitten enää huhti- ja toukokuulle myönnettykään. Osasyyksi tähän kerrottiin sekin, että mahdollisuus opintolainaan lasketaan tuloksi. Missään nimessä emme kuitenkaan halua ottaa lisää velkaa oman vanhan opintolainani päälle.

Tukienhakuprosessi on ollut paitsi monimutkainen ja pitkäkestoinen, niin myös henkisesti erittäin kuluttava. Huoli perustoimeentulosta on ollut läsnä joka päivä ja molempia on koko alkuvuoden ajan painanut niin stressi, masennus kuin ajoittainen unettomuuskin. Viimein olemme ajautuneet siihen tilanteeseen, että tein päätöksen jättää opintoni yksiselitteisesti jälleen taka-alalle, ja panostaa aktiiviseen työnhakuun. Olen samalla henkisesti valmistautunut siihen, että pahimmillaan tämä päätös johtaa valmistumisajatuksen lopulliseen hylkäämiseen.

Työt, joita itse ensisijaisesti haen ovat freelancer-kääntäjän ja -toimittajan tehtäviä. Samoin vaimollani kytee ajatus hakea oman alansa töitä freelancerina. Yritämme saada homman alulle freelancer-verokortilla, mutta myös ajatus oman toiminimen/yrityksen perustamisesta houkuttaa. Ajatuksissa on ollut starttirahan anominen, mutta senkin hakeminen on alkanut arveluttaa, sillä hakuprosessin sanotaan olevan jälleen varsin vaivalloinen, pitkäkestoinen ja epävarma.

Pitkäaikaisopiskelija ja kielitaidoton puoliso tukiviidakossa

Aikuisopiskelijan tarina

Keikkatyöläisen tarina

Opiskelijaäidin tarina