285,042 Euroopan kansalaista haluaa Euroopan Komission harkitsevan perustuloa

Eurooppalainen kansalaisaloite vastikkeettomasta perustulosta päättyi virallisesti tiistaina 14.1., kerättyään ainakin 285.042 kannatusilmoitusta EU-kansalaisilta 28 maassa. Aloite ei kuitenkaan onnistunut saamaan Euroopan Komission käsittelyn vaatimaa miljoonaa allekirjoitusta.

“Haluamme kiittää jokaista tukijaa, joka allekirjoitti aloitteemme tai levitti sitä”, sanoo itävaltalainen Klaus Sambor aloitetta 28 Euroopan maassa koordinoineesta työryhmästä. Kuusi maata – Bulgaria, Slovenia, Kroatia, Belgia, Hollanti ja Viro saavuttivat kiintiönsä, ja Unkarikin melkein. “Tämä aloite oli vasta euroopan laajuista perustuloa ajavan liikkeen alku”, sanoo Sambor. Kampanjan tueksi perustettiin uusia ryhmiä moneen maahan, ja se vahvisti olemassaolevia perustuloverkostoja.

Aloitteen viimeisten viikkojen aikana koettiin huima kannatusaalto. Yksin Bulgariassa kerättiin 30.000 allekirjoitusta viimeisen viiden päivän aikana, kiitos Bulgarian johtavan ammattiliiton CITUBin kampanjoinnin.

Osoittaakseen, kuinka suosittu konsepti perustulo on ja haastaakseen eurooppalaisen kansalaisaloitteen prosessin puutteita, järjestäjät ovat käynnistäneet nyt nettivetoomuksen yhteistyössä Avaaz.org:in, maailman johtavan poliittisen verkkovetoomussivuston, kanssa. Vetoomus löytyy osoitteessta:

http://www.avaaz.org/our_chance_to_end_poverty_PR