MIELIPIDE: Perustulo työtä vastaan – Jukka Peltokoski

Perustuloa perustellaan sillä, että se helpottaisi yrittäjyyttä ja työn vastaanottamista. Perustulo tarkoittaa kuitenkin myös työstä kieltäytymistä. Ainakin prekariaatille.

Perustulon yksinkertainen viisaus on, että raha liennyttää rahan tarvetta. Raha on tarpeen yhteiskunnassa toimimiseksi ja elämiseksi. Jo kohtuullinen määrä rahaa vapauttaa elämään vähemmällä työllä.

Perustulo vapauttaisi työn vastaanottamiseen ja yritteliäisyyteen, mutta se myös vapauttaisi työn vastaanottamisesta ja yritteliäisyydestä.

Työväen lakkoliikkeissä vaadittiin turvattua toimeentuloa, 8-tunnin työaikaa ja palkallisia lomia, siis vapautumista työstä ja lisää vapaa-aikaa. Perustulo on uudelleen muotoilu tästä työn vastaisesta kamppailusta, mutta se on myös uudelleen muotoilu työväestä itsestään.

Perustulo laajentaa kuvaamme duunarista yhdistämällä pienyrittäjiä, itsensä työllistäjiä, vuokratyöntekijöitä, pätkätyöläisiä, osa-aikaisia, harjoittelijoita, opiskelijoita, työllistettyjä ja työttömiä, pakolaisia ja siirtolaisia ja vieläpä velallisiakin. Perustulo yhdistää niin perusduunareita kuin uutta prekariaattiakin.

Työvoimaa kulutetaan nykykapitalismissa eräänlaisessa jatkuvan “tapahtumisen” tai “ensemblen” tilassa. Varsinkin uusilla palvelu- ja tietotyön aloilla, mutta perimmiltään aloilla kuin aloilla, eletään jatkuvassa “vaiheessa”.

Työväestä lypsetään jatkuvasti erityistä osaamista ja uutta työpanosta, tämän kauden juttua tai uusinta vempainta tai tämän hetken näkymiä varten kasattua tuotantolinjaa ja kokoonpanoa.  Jatkuva uuden luominen on jatkuvaa hajottamista.

Perustulo tekisi jatkuvasta hajoamisesta edes jotenkin siedettävää ja ehkä parhaimmillaan jopa innostavaa. Perustulo varmasti kohottaisi tuottavuutta paitsi joustavoittamalla työprosesseja myös vapauttamalla luovia voimavaroja.

Toisaalta perustulo on asetettava tätä pakkopullaa vastaan. Sillä olisi avattava huokoista tilaa pullamössön sisälle. Työväenliike kykeni lyhentämään muodollista työaikaa, meidän olisi kyettävä huokoistamaan ja vapauttamaan muodotonta työaikaa. Tätä tarkoittaa työstä kieltäytyminen.

Työstä kieltäytymisen lähtökohta yhdistää lopulta myös palkansaajia. Perustulo mahdollistaa työajan lyhentämisen ja opiskelemisen, kuten myös työn vapaamman vaihtamisen vielä vanhempanakin. Perustulon turvin osittaisen eläköitymisen voisi aloittaa varhaisemmin, mutta työskentelyä voisi myös jatkaa pidempään. 

Yhä useampi palkansaaja unelmoi vapaammasta työnteosta ja työnteosta vapaasta elämästä. Unelmat kohdistuvat vapaaseen työhön ja työstä vapautumiseen.

  • Jukka Peltokoski. Kirjoittaja on Suomen perustuloverkoston hallituksen jäsen. (Teksti on osa kirjoitussarjaa jonka jälkimmäiset osat julkaistaan lähiaikoina.)

(HUOM: Vierasblogissa pohditaan vapaasti erilaisia perustuloon liittyviä kysymyksiä. Blogissa esitetyt mielipiteet eivät välttämättä ole Suomen perustuloverkoston mielipiteitä.)

2 thoughts on “MIELIPIDE: Perustulo työtä vastaan – Jukka Peltokoski

  1. Päivitysilmoitus: MIELIPIDE: Perustulo ja kapinaruumis - Jukka Peltokoski - Perustulo.orgPerustulo.org

  2. Päivitysilmoitus: MIELIPIDE: Perustulo ja uusi hyvinvointi - Jukka Peltokoski - Perustulo.orgPerustulo.org

Kommentointi on suljettu.