Feministisestä perustulosta

On vihdoinkin tullut perustulon aika. Se lukee pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa sivulla 21: Toteutetaan perustulokokeilu.

On sitä odotettukin. Perustulosta on keskusteltu vuosikausia. Kaikki huipentui ennen kevään eduskuntavaaleja. Siitä puhuttiin vaalipaneeleissa, isoilla areenoilla. Joka puolueen oli määriteltävä kantansa perustuloon. Vihreät ja vasemmistoliitto julkaisivat uskottaviin laskelmiin perustuvat perustulomallinsa.

Nyt jännittää. Ei ole vielä kerrottu, milloin ja miten perustulokokeilu toteutetaan. Perustulo ei sinänsä ole yhtään mitään: oikeudenmukainen, feministinen tai mitään muutakaan. Mitä hallitus on suunnitellut? Entä millainen olisi se perustulo, jonka minä haluan, feministinen perustulo?

Ei ainakaan sellainen kuin se Iranin systeemi, mitä jotkut nimittävät virheellisesti perustuloksi. Siinä vastikkeeton raha maksetaan perheen miehen tilille ja on sanomattakin selvää, ettei naiselle ole taattu oikeutta päästää omasta osuudestaan.

Feministinen perustulo vapauttaisi ihmiset käyttämään aikansa niin kuin kukin itse haluaa. Se vapauttaisi lomakerumbasta ja tekisi mahdolliseksi työn ja perheen yhteensovittamisen. Sen ansiosta olisi turvallista lähteä pois huonosta suhteesta, koska ei olisi riippuvainen puolison varoista. Perustulolla voisi opiskella tai pärjäillä niin kauan, että oma yritys alkaa tuottaa riittävästi voittoa.

Ja tämä tarkoittaa, että perustulo olisi niin suuri, että sillä voisi elää. Niin suurta summaa ei ole tähän mennessä kukaan esittänyt, vaan se olisi mahdollinen vasta pidemmällä aikavälillä. Mutta jo ennen sitä perustulo helpottaisi merkittävästi niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Heitä ovat ne, jotka eivät osaa tai jaksa luovia sosiaaliturvan byrokraattisessa labyrintissa.

Feministinen perustulo olisi globaali, koska turvallisuus ja toimeentulo kuuluvat kaikille. Summa voisi tietysti vaihdella eri maiden elinkustannusten mukaan. Pahoin pelkään, että sisäänpäin kääntynyt hallituksemme ei ole innostunut viemään perustulointoaan ulospäin, vaikka se olisi erinomainen vientituote.

Niin perustulointoinen kuin olenkin, en kuvittele, että se ratkaisisi kaikki mahdolliset ongelmat tässä yhteiskunnassa. Ei tietenkään ratkaise. Yhä tarvittaisiin sosiaalityötä, mutta perustulon ansiosta se voisi olla oikeasti auttamista, ei pelkkää toimeentulotukilaskelmien väkertämistä.

Perustulo ei sinänsä riittäisi ratkaisemaan sukupuolittumisen ongelmia, mutta kyllä taloudellinen itsenäisyys helpottaa aidosti omien ratkaisujen tekemistä. Yhä tarvittaisiin nykyistä parempaa ja laajempaa tasa-arvopolitiikkaa.

Osallistuin viime keväänä Tampereen yliopiston kurssille, jossa tarkasteltiin perustulotutkimusta. Kävi ilmi, ettei perustulo ole lainkaan yksinkertainen asia. Silti kurssi sai minut innostumaan perustulosta entistä enemmän. Sen aikana ymmärsin, että perustulo ei ole nykyisen sosiaaliturvan tapaan turvaverkko, joka ottaa pudonneen kiinni. Perustulo voisi olla pohja, jolle rakentaa. Sitä me tarvitsemme.

– Amu Urhonen

Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan opiskelija ja teologian maisteri. (Teksti on julkaistu aikaisemmin Tulvassa.)

…

(HUOM: Vierasblogissa pohditaan vapaasti erilaisia perustuloon liittyviä kysymyksiä. Blogissa esitetyt mielipiteet eivät välttämättä ole Suomen perustuloverkoston mielipiteitä.)