Opiskelijaäidin tarina

Suomi menetti hyvinvointivaltio -nimikkeensä silmissäni jo ollessani 16-vuotias. Muutin pieneltä paikkakunnalta suurempaan opiskelujen perässä. Kävin ammattilukiota ja asuin maksuttomassa asuntolassa. Vanhempani ovat pienituloisia, isällä ei edes ole ammattinimikettä kun kouluja ei saanut rahatilanteen takia loppuun käytyä. Isällä ja ukilla oli ollut yritys, mutta se meni konkkaan ja isä ulosottoon. Äidillä pieni palkka. Sisaruksia minulla on kaksi, itse olen vanhin.

Vanhempani stressasivat rahasta kamalasti, mutta tukivat minua sen minkä pystyivät. Sain muuttaa jopa asuntolasta soluasuntoon opiskelija-asuntosäätiölle vaikka kuukaudessa vanhempien piti tukea minua 50 euroa enemmän asumistuen jälkeenkin. Asuntola oli hirveän levoton eikä siellä saanut viettää viikonloppuja. Vanhempien luokse oli matkaa melkein 200 kilometriä.

Tullessani täysi-ikäiseksi vanhempani päättivät että minun pitää itse ansaita koulun ohessa omat rahani. Tukivat kuitenkin tiukan paikan tullen. Koulu kärsi keikkatyön teosta kun voimia ei enää ollut kotitehtäviin, sekä lukion että ammattikoulun. Aloin seurustelemaan ja päätimme mennä naimisiin jotta saataisiin Kelalta paremmat tuet, 100 euroa oli iso raha opiskelijalle. Opintolainaa en ollut halunnut nostaa, pakko sekin kuitenkin oli tehdä kun terveyskeskuksesta en saanut aikaa tarpeeksi nopeasti aikaa todella ikävään vaivaan, joten piti mennä yksityiselle. Sieltä tippui iso lasku postilaatikkoon. Erosin poikaystävästäni, tai no miehestäni, ja eroprosessi oli kamalan pitkä ja kiusallinen. Nuorena tekee tyhmiä valintoja, totean nyt.

Valmistuin ammattikoulusta, lukiota en saanut täysin päätökseen ja työstän sitä vieläkin. Valmistumisen jälkeen sain vain pätkätöitä, noin kuukauden sijaisuuksia, jotta työnantajalla ei olisi mitään velvoitteita minua kohtaan. Aina lupailtiin jatkoa, mutta saatoin olla työttömänä siinä välissä silti monia viikkoja. Inhosin kaikkea sitä paperityötä työkkärin, kelan ja palkanlaskijan välillä. Jokaisesta kuukauden työsopimuksesta piti erikseen viedä ja tuoda papereita ja todistuksia.

Tulin raskaaksi nykyiselle miehelleni eikä minua enää edes tahdottu töihin. Alkuraskaus oli vaikea ja mieheni oli työtön, joten kumpikaan ei voinut tehdä töitä. Miehelläni ei ole ammatillista koulutusta joten hän ei ollut oikeutettu vähään aikaan työttömyystukiin. Lukio oli kuitenkin takana. Hän onnistui kuitenkin ennen vauvan syntymää saamaan vakituisen työpaikan. Asiat eivät kuitenkaan olleet vielä hyvin, koska miehen työpaikka ei talvella voinut tarjota kuin muutamia päiviä töitä kuukaudessa. Mies palloili varmaan sadan erin ”paskaduunin” välillä koko talven. Itse olin loppuraskauden työtön ja jäin äitiyslomalle lähes minimipäivärahalla.

Suunnittelen opiskelemaan lähtöä, ammattikorkea kiinnostaa. Lukionkin haluaisin periaatteesta suorittaa ihan loppuun asti. Haluaisin jopa lukion päästötodistuksen mikä vaatii ne 75 kurssia, ylioppilastodistuksen kohta sentään saan kun käyn kirjoittamassa viimeisen roikkuvan aineen. Mieskin haluaa opiskelemaan, mutta emme sitten tiedä miten järjestellään kaikki asiat. Miehellä on vielä armeijakin edessä kun hän sitä on lykännyt muiden asioiden painaessa päälle.

Silti onnistumme olemaan onnellisia, lapsi on toivottu ja rakastettu. Ei me voitaisi enempää vaatia kuin meillä nyt on. Positiivisesti ajattelemme tulevaa, ajan kanssa varmaan saadaan molemmat haluttu koulutus ja työpaikat. Lasta vain ei haluttaisi laittaa liian aikaisin päivähoitoon. Ei vain tiedetä miten se onnistuu, kun osa-aikainen työ ei tukien takia ole mahdollista. Joko kotona ja köyhänä, tai töissä ja lapsi muiden kasvatettavana päivähoidossa. Opiskelut varmaan hoidamme vuorotellen.

Onnellinen opiskelijaäiti

Aikuisopiskelijan tarina

Keikkatyöläisen tarina

Pitkäaikaisopiskelijan ja kielitaidottoman puolison tarina