Jouko Kajanoja: Perustulo nyt!

Viime aikoina on kuultu lupaavia puheenvuoroja sellaisilta tahoilta, joita ei ole pidetty perustulomyönteisinä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Ohto Kanninen arvioi tuoreessa artikkelissa (Talous & Yhteiskunta 4/2012) monipuolisesti perustulon vaikutuksia. Hän päätyy suosittelemaan kokeilemista. Kokeilemista on ehdotettu myös Vihreiden ja Vasemmistoliiton piiristä. Kokeilemisen voisi aloittaa vaikkapa niiden piirissä, joiden asemaa perustulo selvimmin helpottaisi. Sellaisia ovat lyhytaikaisia ja freelancer töitä tekevät. Sellaista perustuloa kaavaili kirjoituksessaan Jutta Urpilaisen talouspoliittinen erityisavustaja Ville Kopra runsas vuosi sitten.

Perustulo on niin mittava uudistus, että rakentaminen on perusteltua aloittaa vaiheittain. Samalla saadaan tietoa perustulon vaikutuksista. Ensimmäinen ryhmä voisi olla satunnaisia ja pätkätöitä tekevät sekä itsensä työllistävät.

Nykyinen sosiaaliturva sisältää niin sanotun byrokratialoukun. Lyhyt työllistymisen pätkä saattaa sekoittaa talouden, kun työllistyneelle maksettua sosiaaliturvaa peritään takaisin. Tuollaiset kokemukset ovat saaneet jotkut karttamaan lyhytaikaisia työsuhteita.

Soviteltua työttömyyspäivärahaa maksetaan niille, jotka saavat suhteellisen vähän työtuloja työttömyyskorvauksen maksamisen aikana. Soviteltu päiväraha sisältää hankalia hallinnollisia kommervenkkejä, jotka osaltaan estävät työllistymistä. Työmarkkinatuen ja ainakin alimpien ansiosidonnaisten työttömyysturvan soviteltu päiväraha voisi vähitellen poistua perustulon myötä.

Perustulon toimeenpanon aloittaminen epävakaissa työoloissa elävien keskuudessa melko varmasti osoittaisi perustulon työllistymistä tukevia vaikutuksia. Vielä enemmän, se olisi luultavasti vakuuttava näyttö siitä, miten perustulo lisää ihmisten autonomiaa. Perustulon myötä voimme rakentaa elämäämme selkeämmältä ja vankemmalta pohjalta.