MIELIPIDE: Tietoperustainen talous ja perustulo – Heidi Meriläinen

Perustulon vaatimus tulee uuden työn ja tuotannon perustalta. Nykymuotoinen varallisuuden tuotannon tapa on kääntöpuoli finanssivetoistumisen prosesseista. Tästä syystä henkilökohtaisen tulon vaatimus on irroitettava palkkatulosta.

Työn lopusta on puhuttu vähintään 1970-luvulta asti työn tutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden parissa. Nykyään kukaan ei voi välttyä aiheesta kertovista lehtijutuista, sekä niitä siivittävistä lomautus- ja irtisanomisuutisista.

Työn ja tuotannon muutos käsittää laajasti koko globaalin pohjoisen yhteiskuntien rakenteet, sekä tuotannon ja varallisuuden kasaantumisen uudelleenjärjestäytymisen prosessit. Perinteiset instituutiot kuten hyvinvointivaltio ja palkkatyö, jotka ovat aiemmin toimineet elämän turvallisuuden pohjina, ovat niin sanotusti huokoistuneet ja tuottaneet prekariaation ilmiön.Lue lisää

Hyvää kansainvälistä perustuloviikkoa!

Tällä viikolla (14.-20.9.2015) vietetään kansainvälistä perustuloviikkoa. Suomessa tätä vietetään nyt ensimmäistä kertaa. Ja nyt onkin hyvä aika tuoda Suomeen tämä perinne, sillä perustulokeskustelu ei maassamme ole koskaan ollut niin tulista kuin tänään. Hallituksemme on sitoutunut järjestämään perustulokokeilun seuraavien vuosien aikana, ja sen tuloksista ollaan kiinnostuneita ympäri Eurooppaa.

Eikä kyse ole pelkästään Suomesta, vaikka olemmekin tässä eturintamassa. Myös muualla maailmalla on paljon mielenkiintoisia uusia liikehdintöjä:

1) Hollannissa järjestetään laajoja perustulokokeiluja useassa kaupungissa, alkaen Utrechtistä. Nämä kokeilut ovat ensimmäiset laajat perustulokokeilut länsimaissa moneen vuosikymmeneen, joten niiden tuloksia ja etenemistä seurataan mielenkiinnolla.… Lue lisää

MIELIPIDE: Työnteosta aina kannattavaa perustulolla – Saara Ilvessalo

Nykyelämä vaatii voimia. Toisilla voimat kuluvat töissä ja toisilla taloudellisessa epävarmuudessa. Ajatus kehityksen alkupäässä, joka tähän tilanteeseen johti, oli elintason nostaminen kulutuksella. Tämän ajateltiin kasvattavan taloutta, jolloin useampi pääsisi osalliseksi hyvinvoinnista.

Toisin kuitenkin kävi. Nykyään yhä useamman on vaikea saada työtä ja yhä useampi väsyy työssään. Ratkaisuksi on nostettu eläkeikää, kiristetty työttömyystukien ehtoja ja alettu hoitaa työperäistä väsymystä lääkityksellä, sairauspoissaoloilla ja työkyvyttömyyseläkkeillä.

Emmekö voisi jakaa työtä tasaisemmin sen sijaan, että pitäisimme osaa ihmisistä työttömänä ja toista burn-outissa?

Kaikkeen tarvitaan rahaa.… Lue lisää

MIELIPIDE: Perustulolle on perusteita – Jiri Keronen

SDP:n Tytti Tuppuraisen mukaan perustuloa ei pidä kokeilla, koska ”oletukset ovat vailla todellisuuspohjaa”. Tuppuraisen mukaan työmarkkinoilla ei ole tapahtumassa rakennemuutosta ja epätyypilliset työsuhteet, kuten pätkä- ja keikkaduunit, eivät ole kasvussa. Lisäksi Tuppuraisen mielestä perustulo syrjäyttäisi työmarkkinoilta heikommassa asemassa olevia.

Meikästä tuntuu, että Tuppurainen on pahasti väärässä ja työmarkkinoilla on oikeasti tapahtumassa murros. Esimerkiksi työttömien määrä on jatkuvassa kasvussa, yritykset siirtyvät ja siirtävät toimintojaan kasvavissa määrin ulkomaille, korkeakoulutetut joutuvat pitkäaikaistyöttömiksi istumaan työkkärin jonoon ja niin edelleen.

Tuppuraisen suurin ongelma on, että hän katsoo tyypillisten työsuhteiden määrää suhteessa kaikkiin työsuhteisiin.… Lue lisää

MIELIPIDE: Perustulo sosiaalisena osinkona – Johanna Perkiö

Perustulosta puhutaan yleensä sosiaalipolitiikan viitekehyksessä. Se nähdään paremmin toimivana vähimmäisturvana, josta puuttuisivat nykyiselle sosiaaliturvalle ominaiset loukut, väliinputoamiset ja massiivinen byrokratia.

Historiallisesti perustulon idea on lähtenyt ajatuksesta, että kaikilla maapallolle syntyvillä ihmisillä on oikeus tiettyihin työsuorituksesta riippumattomiin materiaalisiin resursseihin. Perustuloidean juuret jäljitetään usein Thomas Paineen, joka ehdotti kertaluontoisia sosiaalisia osinkoja maksettavan eräänlaisena korvauksena yhteismaiden yksityistämisestä, joka vei köyhiltä oikeuden hankkia toimeentuloaan suoraan maasta keräilemällä, metsästämällä, kalastamalla ja antamalla karjansa laiduntaa. Painelle perustulon kaltainen, rikkailta verotettava maksusuoritus ei merkinnyt hyväntekeväisyyttä köyhille, vaan oikeudenmukaista siivua yhteisestä varallisuudesta.… Lue lisää

BLOGG: Grundinkomst kunde hindra samhällsmobbningen – Jouko Hemmi

Arbetsminister Ihalainen säger i Helsingin Sanomat (16.1.2015): ”I Finland har man inte insett det faktum att hälften av alla arbetslösa, det vill säga 180 000 personer, är svårare att sysselsätta. Det gäller långtidsarbetslösa som periodiskt är utan arbete och förgäves utsätts för sysselsättningsåtgärder. […] Vi har varit bekymrade över att arbetslösheten håller på att utvecklas till tidsbomb. Även om exporten börjar återhämta sig och ekonomin tillfriskna, sker dessa människors återanställning inte av sig självt. Det krävs stöd för arbetsförmåga, rehabilitering, sociala tjänster och utbildningsverksamhet.”

Det är arbetskraftsmyndigheternas fraseologi och retorik, som är orsaken till att dessa 180 000 arbetslösa har förblivit arbetslösa i onödan.… Lue lisää

MIELIPIDE: Demarit eivät voi ohittaa perustuloa! – Thomas Wallgren ja Jorma Kalela

Blogikirjoitus 6.5.2015

Thomas Wallgren ja Jorma Kalela 

DEMARIT EIVÄT VOI OHITTAA PERUSTULOA

 

Sosialidemokraattien aloitteesta tehtiin hallitusmuotoon vuonna 1972 merkittävä lisäys. Sen mukaan on ”valtiovallan asiana … järjestää kansalaisille mahdollisuus tehdä työtä”. Tähän määräykseen perustuvasta velvoitetyöllistämisestä jouduttiin luopumaan vuonna 1993, kun työttömyys oli noussut 20 prosentin tasolle.

Tuolloista lamaa seurasi Paavo Lipposen hallitusten aikana alkanut, runsaat kymmenen vuotta kestänyt voimakas nousukausi. Sen aikana paljastui, että palkkatyön osalta oltiin jälleen uudessa tilanteessa. Työn ja riittävän elannon saamisen suhde oli muuttunut.… Lue lisää

MIELIPIDE: Perustulo on parempi kuin vastikkeellinen sosiaaliturva – Otto Lehto

Harvan mielestä sosiaaliturvamme ei kaipaa uudistusta. Ongelmana on, että sosiaaliturva on erittäin kallis, mutta se silti tarjoaa heikkoa laatua ja kohtelee käyttäjiään huonosti.

Perustulo tarjoaa vaihtoehdon nykyiselle järjestelmälle. Se mahdollistaisi työnteon ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen. Selvä enemmistö (2/3) kansanedustajaehdokkaista kannattaa sitä, mikä on historiallinen saavutus.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa perustulo löytyy mm. Keskustan, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Piraattien vaaliohjelmista. Useissa tutkimuksissa on myös osoitettu, että enemmistö kansalaisista suhtautuu perustuloon myönteisesti.

On täysin mahdollista, että uusi hallitus ottaa perustulokokeilut hallitusohjelmaansa.

Mutta perustulolla on myös kilpailija.… Lue lisää

Perustulon aika on nyt? 31.03.2015, klo 17.00

Päivä: 31.03.2015
Aika: klo 17:00–19:30
Paikka: Jyväskylän Pääkirjasto Pieni luentosali

Perustulo on noussut esiin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa viime vuosina. On esitetty perustulomalleja hahmotellen erillaisia perustulon tasoja ja toteuttamistapoja. Ehdotuksia on tullut niin oikealta kuin vasemmalta. Viime syksynä otettiin tarkastelun alle perustulokokeilut mm. Sitra ja Tela rahoittivat ajatushautomo Tänk toteuttaman perustulokokeilu-selvityksen. Asiaan voi tutustua lähemmin tästä linkistä: http://www.sitra.fi/uutiset/tulevaisuus/ajatushautomo-tank-kenttakoe-paras-tapa-kokeilla-perustuloa

Keskustelua on käyty perustulokokeilun menetelmistä kuten Tänkin esittämästä kenttäkokeesta ja mm. Keski-Suomeen esitetyistä alueellisista kokeiluista. Kannattaa siis aktivoida keskustelua myös Jyvässeudulla ja Keski-suomessa.Lue lisää

Seminaari perustulokokeiluista 20.1.2015 klo 16-19

Ajatus perustulokokeilun järjestämisestä Suomessa nousi pinnalle syksyllä 2014 Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän aloitteesta. Hiukan tämän jälkeen julkistettiin Sitran ja Telan rahoittama raportti, jossa selvitetään tarkasti perustulokokeilun mahdollisuudet. Seuraava hallitus päättää tuleeko perustulokokeilusta totta ja millä tavoin se järjestetään. Sitä ennen on kuitenkin ratkaistava useita käytännön kysymyksiä. Tulisiko kokeilu järjestää hajautetusti vai alueellisesti? Millä perusteella osallistujat valitaan? Millaista perustulomallia lähdetään kokeilemaan? Mitä opittavaa meillä on muualla tehdyistä kokeiluista?

Näitä kysymyksiä pohditaan BIEN Finland – Suomen perustuloverkoston ja Keskustan järjestämässä seminaarissa asiantuntija-alustusten ja poliitikkopaneelin voimin.… Lue lisää