Meillä ei ole muuta menetettävää kuin ruumiimme. Siksi sen puolesta pitäisi kamppailla. Ruumiin vapauttaminen pääoman vallasta vaatii yhteistä aikaa. Perustulolla kamppaillaan ajasta.

Talousviisaat keskustelevat tänään kiihkeästi inhimillisestä pääomasta. Sillä tarkoitetaan inhimillisiä kykyjä, taitoja tai tietoja, joista on hyötyä työmarkkinoilla. Inhimillinen pääoma viittaa työvoiman osaamiseen ja kouluttautuneisuuteen.

Korkea inhimillinen pääoma yhteiskunnassa lisää merkittävästi talouskasvua. Emme voisi kuvitella nykytaloutta ilman koulutettua, kommunikoivaa ja sosiaalisilta taidoiltaan kyvykästä työvoimaa.

Samalla on käynyt yhä selvemmäksi, ettei muodollinen oppivelvollisuus vastaa käytännön normia. Vähintään keskiasteen tutkinto on työmarkkinoilla uusi minimi, eikä Ilman “papereita” ole pääsyä kuin kilometritehtaalle.

Valtion koulutuspolitiikka suunnitellaan ennakoitujen osaamistarpeiden mukaan. Inhimillisen pääoman karttuminen yhteiskunnassa näkyykin tutkintoina ja titteleinä.

Toisaalta – ja tämä on tärkeää – osa siitä on aina kaiken mitattavuuden ja nimettävyyden ulkopuolella. Inhimillinen pääoma on perustaltaan elävää yhteistietoa, jonka ihmiset osaavat vain yhdessä.

Perustulon voi näin ollen nähdä yhteiskunnallisena sijoituksena inhimilliseen pääomaan. Se vapauttaisi työttömät opiskelemaan ja osallistumaan. Se mahdollistaisi palkkatyöläisille työajan lyhentämisen ja uudelleen kouluttautumisen. Se antaisi opiskelijoille ja tutkijoille opiskelu- ja tutkimusrauhan.

Perustulo myös tukisi yhteisöllistä osaamisen kehittämistä resursoimalla vapaata kansalaistoimintaa. Varsinkin tämä viimeinen seikka on tärkeä.

Lisäksi perustulo olisi edes jonkinlainen korvaus siitä jo tapahtuvasta vapaasta toiminnasta, jonka tuottamista tiedoista ja taidoista sekä yleisistä valmiuksista ja mielialoista yritykset ja organisaatiot hyötyvät tänään ikään kuin “lahjana”.

Tämä on edellistäkin tärkeämpää: perustulo kyseenalaistaisi lahjan logiikan ja jakaisi ihmisistä lypsettyä voittoa takaisin sen alkulähteille. Perustulo olisi yhteisöresurssi.

Edetään kuitenkin jopa askel pitemmälle. Lopulta perustulo myös vapauttaisi inhimillisen pääoman taakasta, tai ainakin keventäisi sitä. Tarkoitan sitä, että “inhimilliseltä” kuulostava käsite on oikeastaan taakka. Inhimillinen pääoma tuntuu ruumiillisesti kiireenä ja väsymyksenä. Se tarkoittaa pakkoa rakentaa itsestään myyvää ja kilpailukykyistä profiilia.

Inhimillinen pääoma tarkoittaa siis myös itsensä brändäämistä. Sen myötä alamme suhtautua itseemme kauppiaina ja sijoittajina.

Inhimillinen pääoma hengittää niskaamme. Sen paine leviää kaikkialle. Mittaamme aikaa yhä enemmän hyödyn ja tuloksen näkökulmasta. Muutumme kiireisemmiksi ja kontrolloidummiksi kuin koskaan. Luovuutta ja osaamista uhkuva talous muuttaa meidät epäluoviksi suorittajiksi.

Joskus ruumiit kuitenkin tulevat takaisin. Ne vaativat aikaa itselleen, yhteistä aikaa kaikille. Perustulo olisi kamppailu yhteisestä ajasta ja vapaa-ajasta, ajan vapauttamisesta nopealta suoritukselta ja välittömältä tulokselta.

• Jukka Peltokoski. Kirjoittaja on Suomen perustuloverkoston hallituksen jäsen. (Teksti on osa kirjoitussarjaa jonka ensimmäinen osa julkaistiin viime viikolla ja jälkimmäiset osat julkaistaan lähiaikoina.)

(HUOM: Vierasblogissa pohditaan vapaasti erilaisia perustuloon liittyviä kysymyksiä. Blogissa esitetyt mielipiteet eivät välttämättä ole Suomen perustuloverkoston mielipiteitä.)