MIELIPIDE: Perustulo sosiaalisena osinkona – Johanna Perkiö

Perustulosta puhutaan yleensä sosiaalipolitiikan viitekehyksessä. Se nähdään paremmin toimivana vähimmäisturvana, josta puuttuisivat nykyiselle sosiaaliturvalle ominaiset loukut, väliinputoamiset ja massiivinen byrokratia.

Historiallisesti perustulon idea on lähtenyt ajatuksesta, että kaikilla maapallolle syntyvillä ihmisillä on oikeus tiettyihin työsuorituksesta riippumattomiin materiaalisiin resursseihin. Perustuloidean juuret jäljitetään usein Thomas Paineen, joka ehdotti kertaluontoisia sosiaalisia osinkoja maksettavan eräänlaisena korvauksena yhteismaiden yksityistämisestä, joka vei köyhiltä oikeuden hankkia toimeentuloaan suoraan maasta keräilemällä, metsästämällä, kalastamalla ja antamalla karjansa laiduntaa. Painelle perustulon kaltainen, rikkailta verotettava maksusuoritus ei merkinnyt hyväntekeväisyyttä köyhille, vaan oikeudenmukaista siivua yhteisestä varallisuudesta. Teoksessaan Agrarian Justice 1796 Paine kirjoitti: “It is not charity, but a right, not bounty but justice, that I am pleading for.”

Painen jälkeen myös useat muut yhteiskunnalliset ajattelijat ovat esittäneet perustuloa yhteisvarallisuuden osinkona. Filosofi Philippe Van Parijs näkee perustulon siivuna sellaisesta ihmiskunnan yhteisestä tiedollisesta, teknologisesta, kulttuurisesta ja materiaalisesta perinnöstä johon kenelläkään ei pitäisi olla ’ensikäden oikeutta’. Erityisesti luonnonvarojen ylikulutuksen kasvaessa ja älyteknologian viedessä työpaikkoja ajatus jakaa osa kansantalouden tuotoista kaikille yhteiskunnan jäsenille maksettavana vastikkeettomana ’osinkona’ on entistä ajankohtaisempi.

Useat asiantuntijat, muunmuassa Oxfordin yliopiston ja Etlan tutkijat, ovat ennustaneet lähitulevaisuudessa tapahtuvaa valtavaa tuotannon mullistusta jossa suuri osa nykyisistä ammateista ja työtehtävistä lakkaa olemasta. Kotiovelle tilattavat automaattitaksit kuljettavat ihmisiä ja tavaroita, robotit paistavat pikaruokalan hampurilaiset, tietokoneet tulkitsevat lakitekstejä ja ostokset leimataan itsepalveluautomaateilla. Teknologinen kehitys on aina tarkoittanut myös uusien, erilaista osaamista vaativien työpaikkojen syntyä. Nyt käsillä oleva murros on kuitenkin laadullisesti erilainen kuin yksikään aikaisemmista. Poikkeuksellista on kehityksen nopeus ja se että informaatioteknologian kehitys läpileikkaa kaikki alat ja työtehtävät, myös ne jotka vaativat ihmisälyä ja koulutusta. Työpaikkoja tulee katoamaan nopeammin kuin uusia syntyy.

Nykyiset hyvinvointivaltiot rakennettiin maailmansotien jälkeisen vakaan kasvun ja työllisyyden oloissa. Työttömyys oli tilapäinen, talouden suhdannevaihteluihin liittyvä ilmiö. Halpaa energiaa ja luonnonvaroja näytti olevan näköpiirissä loputtomasti. Sosiaaliturvajärjestelmien tehtäväksi tuli turvata ja vakuuttaa väestö niiden tilanteiden varalta kun ansiotyö ei syystä tai toisesta ollut mahdollista. Voimakkaan työväenliikkeen ansiosta hyvinvointivaltion kehityksessä painottuivat erityisesti palkkatyösuhteessa olevien työntekijöiden oikeudet. Sekä verotus (ja sen kautta hyvinvointivaltion rahoitus) että tulonjako ovat rakentuneet oletukselle, että valtaosa väestöstä on vakinaisessa, hyväpalkkaisessa ansiotyössä. 1990-luvulta alkaen talouskasvun suhde työllisyyteen on heikennyt ja työn tekemisen ja teettämisen tavat ovat loitonneet jatkuvasti kauemmaksi siitä mallista mitä hyvinvointivaltio edustaa. Automaation edetessä perinteinen hyvinvointimalli on entistä selvemmin uhattuna.

Ajatus ’osingosta’ mahdollistaa pureutumisen paljon syvemmälle yhteiskunnallisen tulonjaon perusteisiin kuin perustulon tarkastelu pelkästään uudenlaisena sosiaaliturvana. Se laittaa kysymään, miten tulonjako olisi oikeudenmukaisinta järjestää ja miten automaatio saadaan hyödyttämään muitakin kuin rikkaita pääomanomistajia. Millä perusteella oman siivunsa kansantuotteesta saavat luonnonvaroja kuluttavan suuryrityksen toimitusjohtaja, finanssimarkkinoilla spekuloiva pääomasijoittaja, vuokrayrityksen kautta työskentelevä vanhainkodin siivoja, automaation ulospotkaisema työtön tai lastaan kotona hoitava vanhempi? Millainen verojärjestelmä olisi oikeudenmukainen? Voisiko tulonjaon logiikkaa muuttaa?

Viime vuosina julkaistuissa vihreiden ja vasemmistoliiton perustulomalleissa ei ole lähdetty kovin rohkeasti kehittelemään vaihtoehtoja tuloverotukselle perustulon rahoituksessa. Tämä on mahdollistanut tarkat mikrosimulaatioanalyysit, joiden pohjalta on voitu argumentoida perustulon olevan mahdollinen tässä ja nyt ilman radikaaleja muutoksia tulonjaossa tai verojärjestelmässä. Samalla tuloverotukseen ja mikrosimulaatioihin tukeutuminen on asettanut tiettyjä rajoitteita mallien suunnittelulle ja esimerkiksi perustulon suuruudelle. Ekologisen kriisin kärjistyessä ja keinoälyn viedessä työpaikkoja pitäisi perustulon rahoitusta kuitenkin rakentaa ensisijaisesti luonnonvarojen kulutuksen ja automatisoidun tuotannon verotukselle. Näin ansiotulojen nettoveroastetta voisi olla mahdollista perustulomallissa jopa alentaa nykyisestä. Robottiveron toteuttamisesta ei vielä ole olemassa kovin konkreettisia malleja, mutta ideana on kohdistaa verorasitetta robotisaation hyötyjiin ja jakaa osinkoja myös niille, jotka nyt kuuluvat (ihmiskunnan yhteiselle perinnölle rakentuvan) teknologisen kehityksen häviäjiin.

Jotta automaation tuomista vapaa-ajan lisääntymisen mahdollisuuksista pääsisivät nauttimaan kaikki tarvitaan perustulon rinnalle työajan lyhentämiseen ja työn tasaisempaan jakamiseen tähtäävää politiikkaa. Työn jakamisen politiikalla ja verorakenteen muutoksella voitaisiin myös välttää perustulomalliin usein kohdistettu vastakkainasettelu tunnollisten (työtätekevien) veronmaksajien ja perustulolla laiskottelevien välillä.

Yksi vastaus artikkeliin ”MIELIPIDE: Perustulo sosiaalisena osinkona – Johanna Perkiö

  1. Päivitysilmoitus: MIELIPIDE: Digitaalinen työelämä ja perustulo - Ville-Veikko Pulkka - Perustulo.orgPerustulo.org

Kommentointi on suljettu.