Blogikirjoitus 6.5.2015

Thomas Wallgren ja Jorma Kalela 

DEMARIT EIVÄT VOI OHITTAA PERUSTULOA

Sosialidemokraattien aloitteesta tehtiin hallitusmuotoon vuonna 1972 merkittävä lisäys. Sen mukaan on ”valtiovallan asiana … järjestää kansalaisille mahdollisuus tehdä työtä”. Tähän määräykseen perustuvasta velvoitetyöllistämisestä jouduttiin luopumaan vuonna 1993, kun työttömyys oli noussut 20 prosentin tasolle.

Tuolloista lamaa seurasi Paavo Lipposen hallitusten aikana alkanut, runsaat kymmenen vuotta kestänyt voimakas nousukausi. Sen aikana paljastui, että palkkatyön osalta oltiin jälleen uudessa tilanteessa. Työn ja riittävän elannon saamisen suhde oli muuttunut.

Perinteistä palkkatyötä ei riitä kaikille

Työttömyys ei kadonnut yhdeksänkymmentäluvun jälkipuolella alkaneen nousukauden aikana, vaan nousi päinvastoin pysyvästi lamaa edeltänyttä aikaa korkeammalle tasolle. Suomessakin tuli näkyviin kaikille kehittyneille teollisuusmaille yhteinen piirre: vakituista kokoaikaista palkkatyötä ei enää riitä kaikille.

Toimeentulon lähteiden mullistusta kuvaa myös se, että joka neljäs suomalainen (naisista joka kolmas) on jo puolentoista vuosikymmenen ajan saanut toimeentulonsa säännöllisen epäsäännöllisistä työsuhteista, joita vielä 1990-luvulla kutsuttiin epätyypillisiksi. Suomen ja siihen rinnastuvien teollisuusmaiden talous tarvitsee tänään toisenlaista työvoimaa kuin viime vuosisadalla.

Kolmas työvoiman kysyntää muuttanut tekijä on tietotekniikan kehitys. Sen vauhti kiihtyy koko ajan ja siksi sen erilaisten seurausten ennakoiminen on äärimmäisen vaikeata. Kiistatonta kuitenkin on, että erilaiset älylaitteet ovat jo tähän mennessä syöneet peruuttamattomasti jatkuvasti kasvavan määrän perinteisiä työpaikkoja.

Hyvinvointivaltio on jäänyt ajastaan jälkeen

Elannon lähteiden mullistus on antanut hyvinvointivaltiolle myös Suomessa uuden haasteen. Toimenpiteitä vaatii nyt myös elämisen perusteisiin liittyvä epävarmuus eikä pelkästään niukan toimeentulon seurausten korjaaminen. Työsuhteiden moninaistuminen taas on muuttanut nykyisen lainsäädännön osittain eriarvoisuutta syventäväksi. Vaikkapa vuosilomalain tarkoitus ei toteudu niiden kohdalla, joiden työsuhteet ovat katkonaisia.

Sama eriarvoisuus toteutuu työmarkkinoilla; yhden ja saman työehtosopimuksen puitteissa samaa työtä tekevät eivät suinkaan ole tasa-arvoisia. Vakinaiseen työsuhteeseen päässeet ovat etuoikeutettuja verrattuna niihin, jotka on palkattu määräaikaisesti. Tämän eron hävittäminen on ammattiyhdistysliikeen keskeinen ajankotainen haaste.

Hyvinvointivaltiomme jääminen ajastaan jälkeen tuottaa vaikeuksia kaikille suomalaisille. Tukea hakeva kansalainen kohtaa läpinäkymättömän määräysviidakon, jossa selviytyminen on usein täyttä työtä ja tuntuu ihmisen kyykyttämiseltä. Päättäjien edessä taas on niin monimutkainen järjestelmien kokonaisuus, että sen heikkouksien korjaaminen aiheuttamatta paljon puhetta herättäneitä loukkuja on yksinkertaisesti ylivoimainen tehtävä.

Kansalaiset ovat löytäneet perustulon ratkaisumalliksi

Hyvinvointivaltiomme on peruskorjauksen tarpeessa ja perustulo on nousemassa sen lähtökohdaksi. Asiaan vaikuttaa vankkojen järkiperustelujen lisäksi poliittinen paine. Vuoden 2014 lopulla perustuloa kannatti 79% suomalaisista (Ajatushautomo e2), kun kesällä 2013 heitä oli 54% (Helsingin Sanomat). Yleisradion vaalikoneessa perustuloa puoltaa 65,5 % kevään 2015 eduskuntavaaliehdokkaista.

Perustulo oli vielä jokin aika sitten tutkijoiden ja punavihreiden idealistien asia. Viime vuoden lopulla asetelma kuitenkin muuttui, kun keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nosti uudistuksen toteuttamista koskevan kokeilun puolueensa tavoitteeksi. Nyt aktivoituivat asian kannattajat paitsi hänen omassa puolueessaan, myös kokoomuksen sisällä. Perustulo alkoi nousta hallituskysymykseksi.

Politiikan näkökulmasta ratkaisevaa on, millaisilla ehdoilla perustulo toteutetaan. On mahdollista, että lopputuloksena on ihmisten jättäminen tosiasiallisesti pelkän perustulon varaan. Näin käy, jos uudistuksen perusteluksi riittää vähimmäistoimeentulon turvaamisen ohella sen byrokratian ”siivoaminen”, jonka erilaisten tukien ja etuuksien vaatimat määräykset tuottavat.

Päätyminen oikeistolaiseen, halpatyövoiman tarjontaa varmistavaan ja ammattiyhdistysliikkeen asemaa ja saavutuksia rapauttavaan ratkaisuun on väistämätöntä jollei SDP aktivoidu ajoissa. Demareiden ja ay-liikkeen tuen ansiosta tuloksena voi myös olla ihmisen itsemääräämisoikeutta ja perusturvan tasoa kohentava perustulouudistus.

Perustulouudistus muuttaa rakenteita. Se vahvistaa pohjoismaisen mallin sosiaaliturvan ytimessä olevaa universalismia ja vähentää mutta ei tietenkään poista tarveharkintaa. Oikein toteutettuna se on kustannusneutraali tapa edistää työllisyyttä ja vähentää eriarvoisuutta.

Perutulolla ei siten ole ennalta määrättyä sisältöä, vaan sen luonne on poliittisen taistelun kysymys. Sosiaalidemokraattisesta näkökulmasta on tuloksena todella murheellinen lopputulos, jos SDP jää aikansa eläneiden ajatusmallien vangiksi. Kehittyneissä teollisuusmaissa ei enää ole varaa pitää kiinni siitä, että ”työ on parasta sosiaaliturvaa”. Puhe ”toisten siivellä elämisen” turmiollisuudesta on tänään solidaarisuuden kieltämistä. SDP:n tulee toimia työn tarjonnan lisäämisen puolesta ekologisesti kestävällä tavalla. Työn tarjonnan ollessa vähäistä työttömiä ei kuitenkaan saa syyllistää eikä kyykyttää.

Millaisen tulevaisuuden yhteiskunnan me haluamme?

Hyvintointivaltiomme on peruskorjauksen tarpeessa, niin monia ilmiselviä heikkouksia siinä on. Perustulo taas nousee käsittääksemme keskeiseen asemaan tässä remontissa ja silloin on tavoitteeksi asetettava ihmisen itsemääräämisoikeuden toteuttava yhteiskunta. Maassa pysyvästi asuvien työikäisten vastikkeetta ja ilman jälkikontrollia kuukausittain saama rahasuoritus olisi silloin sosiaalisen turvallisuuden ja tasa-arvon toteuttamisen perusta.

Edessä on joka tapauksessa monta vuotta kestävä muutosprosessi, joka nostaa väistämättä esiin puolueiden väliset poliittiset ja moraaliset näkemyserot. Ratkaistaviksi tulevat kysymykset vaativat poliittisia valintoja, jotka edellyttävät sosiaalidemokrateilta omien päämäärien kirkastamista. Perusteellista pohdintaa vaatii kaksi kysymystä. Mitä ovat yksilön oikeudet ja velvollisuudet? Entä mitä voidaan edellyttää yhteiskunnalta? Kysymys on siitä, millaisen tulevaisuuden yhteiskunnan me haluamme.

…

Thomas Wallgren on filosofian yliopistonlehtori ja Helsingin kaupunginvaltuuston sos.dem.ryhmän strategiavastaava.

Jorma Kalela on poliittisen historian emeritusprofessori ja vuodesta 1969 Yhteiskuntapoliittisen Sos.Dem.Yhdistyksen (YPSY) jäsen